maanantai 26. tammikuuta 2015

Olipa Kerran - 1.kauden boksi

Hei! Pahoitteluni, kyllä tämä blogin uudistus vei pitkälle tammikuun loppuun. Hyväksi tekosyyksi voin kyllä nyt hyvällä omatunnolla sanoa koulun. Lukio on ollut hyvin raskasta (raskaampaa on kuulemma kyllä vielä tulossa...) ja stressiä ehditty vetää. Onneksi alkaa koeviikko niin voi edes vähän rentoutua. :) Tosiaan, blogi on nyt virallisesti päivittetty ja uudistettu uljaaseen ulkomuotoonsa. Jotain pieniä muutoksia saattaa silti vielä tulla.

Ja... nyt päivän aiheeseen! Tällä kertaa en tyydy pelkän elokuvan tai julkaisun esittelemiseen, vaan päätin kertoa vähän yhdestä lempisarjastani. Yhdysvaltalainen fantasiasarja Olipa Kerran (Once upon A Time, 2011) starttasi Suomessa Nelosella lokakuussa 2012. Sitä mainostettiin hyvin paljon ennen ensimmäisen jakson ilmestymistä ja mielenkiintoni sarjaa kohtaan nousi. Katsoin ensimmäisen jakson, sitten toisen, kolmannen, neljännen, ja olin koukussa.


Sarja on Disneyn omistaman ABC-Studiosin tuottama. Tykkään Olipa Kerran-sarjasta kovasti, koska Disney on onnistunut yhdistämään siihen rakastetut sadut ja nykyajan draamasarjan. Sarjan ideana onkin, että satuhahmot on tuotu kirouksen avulla meidän nykymaailmaamme pikkukaupunkiin nimeltä Storybrooke. Satuhahmot eivät vain muista oikeita henkilöllisyyksiään.

DVD-boksin kansikuva on yksinkertainen ja tyylikäs. Kanteen on onnistuttu tuomaan hyvin esiin sarjan henki. Kannen yläosassa komeilevat sarjan keskeisimmät hahmot.


DVD-boksin selkämys on komean näköinen tummissa ja mystisissä väreissä. Selkämyksessä taasen komeilee sarjan keskeisin päähenkilö, Emma Swan (Jennifer Morrison). Boksi sisältää kuusi levyä, joissa jokaisessa on neljä jaksoa (lukuun ottamatta vimeistä levyä jossa vain kaksi jaksoa). Muutamilta levyiltä löytyy myös lisämateriaalia. Levyt ovat Disneyn tapaan tylsän harmaita, joten niistä ei nyt ole erillistä kuvaa.


Boksin takakansi edustaakin sitten sarjan "satumaisuutta." Takakannen hahmo on Paha Kuningatar Regina (Lana Parrilla), joka aiheuttaakin ikävyyksiä ensimmäisellä kaudella. Disney on tehnyt neljälle pohjoismaalle yhteisen julkaisun, joka johtuu luultavasti pohjoismaiden pienistä markkinoista verrattuna muuhun maailmaan. Sarjahan on k12, joten ihan lapsille ei tämä ole kuitenkaan tarkoitettu vaikka satuhahmot siinä seikkailevat.


Yllä näkyy ensimmäisen kauden lyhyt synopsis. Boksilta löytyy 22-jaksoisen kauden lisäksi runsaasti lisämateriaalia. Monet dokumentit sekä poistetut kohtaukset kiinnostavat kovasti, vaikka en ole niitä tässäkään tapauksessa onnistunut katsomaan. Ehkä vielä joskus pidän kaikkien Disney elokuvien ja sarjojen lisämateriaalimaratonin :'D


Sarjana Olipa Kerran on todella mainio, ja itse olen ainakin koukuttunut siihen sen vioista huolimatta. Myös ensimmäisen kauden boksiin olen erittäin tyytyväinen ja sisältää mielestäni kaiken tarpeellisen hienosta ulkoasusta runsaaseen sisältöön. :)


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet suunnat! (ainakin melkein)

Hei vain kaikille! Toivottavasti jokaisella on ollut mukava vuodenvaihde.  :) Itselläni ainakin oli mukava uusivuosi. Vielä mukavampaa oli ihanan pitkä loma loppiaiseen asti... Sitten koulu ja raaka todellisuus läimäisi päin kasvojani ja siitä asti onkin riittänyt kouluhommaa sekä kiirettä. Jostain silti löytyi aikaa tämän jutun kirjoittamiselle. (oikeastihan minun siis pitäisi tehdä koulutehtäviä...) Se luultavasti enteilee sitä, että postauksia on tulossa tänäkin vuonna hyvin suurella todennäköisyydellä! :D

Mitään uuden vuoden lupauksia en alkanut tekemään tämän blogin osalta enkä omassa elämässänikään, mutta muutamia tavoitteita itselleni annoin. Yksi niistä on tietenkin blogin pitäminen hengissä tämänkin vuoden (aikaisemmat ovat tuppaantuneet unohtumaan...). Toinen blogiin liittyvä tavoite on kehittää sitä jotenkin. Sitä miten tätä blogiani kehitän on vielä minullekin jonkinlainen arvoitus, mutta eiköhän se jossain kohti selviä. Millaista sisältöä te haluatte blogiin? 
Blogin ulkoasua tulen ainakin muuttamaan piakkoin enemmän haluamaani suuntaan. Pyrin kuitenkin pitämään sen mahdollisimman selkeänä ja mukavana lukea. Sisällöllisiä muutoksia ei tule olemaan. (ainakaan vielä....?)

Lisäksi minulla tekeillä yksi Disneyyn liittyvä projekti, josta kuulette varmaan pian lisää. Olen siitä aika innoissani ja haluaisin niin saada sen onnistumaan! :)

ELI blogiin on nyt alkuvuodesta tulossa vähän isompiakin muutoksia niin ulkoasuun, sivuihin, tietoihin ja kaikenlaiseen muuhun. Kertokaa ihmeessä mitä mieltä olette. Haluatteko jotain tietynlaista uutta sisältöä blogiin, vai oletteko tyytyväisiä jo nyt?

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! ^-^